Olkapään kivut ja leikkaus

Kirjoitanpa kokemuksiani asiasta vaikkei varsinaisesti tilan tapahtumiin eikä ammattiini kuulukkaan. Ennen näitä tapahtumia etsin itse netistä tietoa ja kokemuksia olkapäiden vaivoista ja hoidosta, -ne eivät olleet lainkaan mukavaa luettavaa. Jospa kerron tässä tarinan joka ei ole niin synkkä ja toivon että tästä voisi olla apua jollekin toiselle kuka tuskailee myös kipeiden olkapäidensä kanssa. Ja heitä muuten on paljon.

Netinkin kautta "itsediagnoosin" avulla aika pian kävi melko selväksi että kyseessä saattaa olla ns. "ahdasolkapää" vaiva. Asiasta löytyy asiallista tietoa netistä edelleen, enkä sitä tässä ala kertaamaan. Tämä on hyvin yleinen vaiva keski-ikää lähestyttäessä ja sen aiheuttajaa ei sen paremmin voida löytää työolosuhteista tai tekemisistä, se kehittyy joillekin tai sitten ei. Eli nuoruusiän raskaat työt eivät olleet syynä vaivaan, lohdutti sekin tieto minua, entistä perunakauppiasta että eivät ne pottusäkkien heittelyt ole mitään pilanneet.

MILTÄ TUNTUU ?
Vaiva alkaa vähitellen ja mitään tiettyä ajanjaksoa tuskin pystyy sanomaan koska vian ensimmäisen kerran totesit. (Vähän kuin yrittäisi miettiä koska siististä huoneesta tulee sotkuinen.) Teet jotakin ja olkapää vähän kipeytyy, noh, kelläpä ei työstä joskus lihakset kipeydy, normaalia. Sitten joskus kipeytyy vähän enemmän ja jomottaa. Jomotus voi olla pahinta vasta yöllä. Seuraavana päivänä taas parempi ja eikun töihin, töihin.
Pikkuhiljaa alkaa tietty liike tuntumaan epämukavalta, etenkin kun kädet hartialinjan yläpuolella tai liike ojennetuin käsivarsin. Silloin alkaa välttämään näitä liikkeitä luonollisesti, mutta kaikki eivät voi, kuten en minäkään jos töitä piti tehdä. Heinien heitto, pienikin kasa, aitalangan ylitse hevosille tarhaan tuntui lopuksi aivan kamalalta, puhumattakaan jostain paalien käsittelystä kuorma-autossa. Sailöpaalin purkaminen ja rehun irroitus repimällä, mitään ei vaan enää irronnut ja rupesi oikeasti harmittamaan. Satulan sovitustyöt ovat niin mielenkiintoisia ettei siinä aina välittänyt vaivasta, mutta seuraavana yönä kyllä sitten muisti taas tehneensä. Loppuaikana oltiin tilanteessa että kahvia ei saanut kaadettua yhdellä kädellä ja kipu tuli tietystä liikkeestä tai asennosta niin että melkein piti parkaista tai sitten vain jäi haluttu liike suorittamatta. Pitkäkään lepo ei auttanut kuin siihen että säryn kyllä sai pienenemään, mutta kaikki oli heti uudelleen yhtä kipeää kun yritti palata työhön.

APUA !?! LÄÄKÄRIIN.
Kauan sitten toisesta kivusta terveyskeskuksessa/sairaalassa rampanneena ja siellä palloteltuna riittävästi, ei tullut tämä julkinen terveydenhuoltovaihtoehto kovin houkuttelevana ensimmäiseksi mieleen. Lääkäriin pääsy kestää kuukauden korvilla ja siellä olisi käsittääkseni ensimmäiseksi annettu kortisonipiikki, muutama päivä sairaslomaa ja "tulkaa uudelleen jos vaiva uusii". Kommentoikaa te, joilla kokemusta, olenko väärässä?
Tietty vaiva olisi uusinut ja tätä showta olisi sitten tehty siihen saakka kun olisi aiheutettu vääjäämättä lisää ongelmia ja poikkimenneitä jänteitä. Sitten ei enää käsi nouse kovasti.
Eli ajan saanti hyvälle ortopedille (kiitos vinkistä Seppo K:lle) kesti muistaakseni saman mutta kun pääsit lääkärin huoneeseen alkoi tapahtua.
Ja mikä vaivaa?, kysyi Harri Heliö, vaikka ei kai hänen luonaan käsittääkseni muita potilaita käykkään kuin olkapäävaivoista kärsiviä. "Olkapäät kipeinä" vastasin.  Selvä, tutkitaan. Lääkäri otti muutaman otteen käsistä ja olkapäistä, taivutti ja kysyi koskeeko tämä tai tämä asento/liike. Tosin tohtori ei edes tainnut kuunnella mitä vastasin koska kuulin vain mutisevan itsekseen, joo, tämä sattuu tai juu, tässä ei...tunsi kaiken ihan selkeästi sormenpäissään, ei siinä tarvinnut mitään selittää. Eikä tutkimus tuottanut yhtään kipua koska hänen ei tarvinnut väännellä käsiä kuin kai vajaan minuutin niin asia oli jo melko selvä.
Varmuudeksi sain lähetteen magneettikuviin ja kuinka ollakaan samaksi päiväksi järjestyi toisen olkapään kuvaus Diacorissa. Tämä asia varaaminen tuolla "peruspuolella" olisi kestänyt varmaan taas vähintään 1-2 kk.

MAGNEETTIKUVAUS
Magneettikuvauksessa nähdään eri asiota kuin röngenissä, ero lähinnä kai näiden pehmeämpien osien kuvantamisessa. Olkapäiden röngenkuvissa tuskin olisi mitään vikaa näkynyt.
Laite on todella kallis ja kuvaaminen hidasta, joten kuvien hintakin on sen mukainen. Taisi olla tuo yksi olkakuva luokkaa 700 euroa, siksi sitä ei niin herkästi tavallinen lääkäri voi määrätä avukseen.
Ennen kuvaan menoa olkapäähän ruiskutetaan jotain väriä. Lääkäri oli tosi taitava, ilmeisesti sen pitäisi sattua mutta en edes huomaa kun homma oli jo ohi.
Magneettikuvauslaite on tosiaan kuin scifi-sarjasta, valkoinen suuri pyöreä kapseli, jonne sinut liu´utetaan sisälle. Idea on että et saa liikkua noin puoleen tuntiin lainkaan, hengityskin tulee olla tasaista ja pientä. Jos kärsii ahtaanpaikan kammosta niin  kokemus ei taatusti ole miellyttävä mutta muuten tilanne oli minusta jopa terapeuttinen.  Ennen laitteeseen menoa voit valita mitä musiikkia haluat kuunnella pukuhuoneen seinällä olevasta listasta. Valitsin jotain klassista, kovaa ja korkealta. Mieti että jos valitset väärin, sitä on kuunneltava liikkumatta se puoli tuntia :-)
Käsi sidotaan tyynyjen avulla mahdollisimman stabiiliksi ja otat mukavan asennon selälläsi ja sitten mennään laitteen sisään. Hoitaja vielä tarkistaa että kaikki hyvin, ei ole paniikkikohtaus alkamassa tms. ja kuvaus alkaa. Suljen silmät ja alan kuunnella musiikkia kuulosuojainkaiuttimet päässä. Kone pitää omaa meteliään, surisee ja vonkuu. Siitä on varoitettu, joten en kuvittele sen olevan oikosulussa.
Olen lähes nukahtanut kun aika on ohi ja hoitajat tulevat vetämään ulos laitteesta. Hauska kone.
Olkapäähän ruikutetun väriaineen takia ei ohjeen mukaan pidä rasittaa kättä sinä päivänä, mutta mitään kipua tai oiretta se ei kyllä ainakaan minulle aiheuttanut.

TULOKSET JA TOIMENPITEET
Soitan lääkärille ohjeen mukaan seuraavana päivänä kun hän on saanut kuvat. Tai siis avaa ne siinä kun olen puhelimessa tietokoneeltaan. Asia selvä, ahdasolkapää ja ikävä kyllä myös nivelrikko (jonka ei tarvitse liittyä edelliseen millään tavalla). Leikkauksella voidaan korjata tuo edellinen, jälkimmäiseen sillä ei voi niin paljoa vaikuttaa paitsi siistimällä samalla nivelpintoja. Heliö puhuu myös tekonivelen vaihtoehdosta joka kuitenkin jätetään tässä vaiheessa pois suosiolla. Se kun ei kestä enää sitten kovaa työtä eikä tärinää, eli tekisi minusta aika vajaan tähän nykyiseen työhön. Toivon että nivelrikon aiheuttamien kipujen kanssa ei tarvitse vielä tapella vähään aikaan vaan oireet ovat johtuneet tuosta helpommin korjattavasta vaivasta.
Eli leikkaus molemmille olkapäille, toista ei tarvitse kuvata, uskotaan että on samalainen koska oireetkin samat. Saan ajan kolmen viikon päähän, normaalisti olisi saanut lyhyemmälläkin ajalla mutta väliin sattuu pyhäpäivä. Sairasloma per heti, ai se oli tosi ihana asia, koska nyt tiesin saavani maatalouslomittajan juuri noihin kipeimpiin töihin avuksi. Ja tosiaan, kun väkisin vääntäminen loppui, olo parani sellaiseksi vähän jäykäksi mutta raukeaksi jomotuksen poikaseksi.

LEIKKAUS:
Molempia olkapäitä ei voida leikata yhtäaikaa koska alkuun käden toiminta on melkoisen vajaata, tietyissä tapauksissa lähes nolla, jos kättä ei saa liikuttaa kantositeestä. Ihminen pärjää aika hyvin yhdelläkin kädellä, ilman käsiä homma olisi taatusti enemmän kuin tuplasti vaikeampaa. Saan valita kummalta puolen aloitetaan ja järkeilen että oikea on tärkeämpi, joten aloitetaan siitä, jolloin sille jää myös pidempi aika toipua kunnes työt taas aloitetaan.
Leikkaus tehdään tähystyksenä jos mahdollista ja nukutuksessa. Hyvä molemmat. Tähystys säästää potilaan nahkaa ja toipuminen on nopeampaa ilman haavojen parantelua. Itse toimenpide kun tehdään nivelen sisällä.
Nukutus taas on minulle ainakin mieluisampi kuin kuunnella luun jyrsimistä ynnä muuta, kyllä, osa olkaluuta pitää hioa pois jotta "pinne" saadaan helpottamaan. Ja koska minulla ei olisi kuitenkaan asiaan mitään annettavaa niin parempi että nukun toimenpiteen aikana. Toimenpide tehdään niinsanottuna päiväkirurgisena mikä tarkoittaa että pääset kotiin samana päivänä saattajan kanssa, ei tarvitse jäädä sairaalaan.
Vastaanotto sairaalassa on mukava, saat vaihtaa vaatteet pukuhuoneessa sairaalan asuun. Saan myös hienot "lentosukat" ehkäisemään veritulpan riskiä leikkauksessa. Sukat sai ihan omaksi. Sitten odottamaan mukavaakin mukavampaan lepotuoliin odotushuoneeseen muiden potilaiden kanssa. Pian tuleekin nukutuslääkäri haastattelemaan ja kyselee vielä  tarpeelliset lisätiedot mitä pitää huomioida nukutuksessa. Ja varmistaa kumpi puoli leikataan, varmuudeksi laitetaan vielä tussilla rasti siihen olkaan.
Hetken päästä hoitaja hakee leikkaussaliin. Asetut makuullle ja vastakkaiseen käteen laitetaan neula jota myöden pian saat nukutusaineen. Ensin pientä hapetusta naamarista ja sitten anestesialääkäri kertoo että aloitetaan. Tunnen kuinka kirpakka nukutusaine virtaa pitkin suonta vikkelää vauhtia kehoa kohti -ja sitten en tunnekaan mitään...

LEIKKAUKSEN JÄLKEEN
"Herään" siihen että joku liikkuu vieressä, automaattinen verenpainemittari surisee käsivarressa ja minulta kysytään jotain. Naamassa on koppa josta varmaankin tulee happea. Nukuttaa ihan vietävästi, eipä muuta. Saan sanotuksi että on kylmä, minkä hoitaja varmasti ymmärtää myös hampaiden kalinasta ja horkkamaisesta tärinästä. Saan heti lämpöpeiton päälleni, kiitos ja hyvää yötä....
Jostain syystä heräämiseen menee kamalasti aikaa, tajuan että viereisissä paikoissa potilaat vaihtuvat vähän väliä ja minua vain nukuttaa. Lopulta tajuan että mieheni Pekka on varmaan odottanut jo vaikka kuinka kauan ja minua alkaa harmittamaan etten pääse tästä heräämöstä mihinkään, mutta silmät vain painuvat raukeina kiinni. Hoitaja auttaa ja nostaa sängyn istuma-asentoon ja yritän pitää silmiä auki. Mikä on olo, onko kipuja ? Hmm...kellä, ai minulla vai ? Yritän keskittyä asiaan. Hoitaja pyytää kuvailemaan kipua asteikolla 1-10. No matikassa olen parempi ja heitän luvun 4 peliin. Okei, alkavat patistaa heräämöä nro 2 kohti jossa istutaan lepotuoleissa. Kävelen sinne ongelmitta ja nukahdan tuoliin.
Siinä sitten pikkuhiljaa alkaa maailma hahmottumaan yhä paremmin ja muiden potilaiden kanssa odottelemme lääkäri-Harria käymään ennen kotiutumista. Tunnelma on kotoisa, kuin olohuoneessa, telkkari, ja hoitajat kantavat keittiökulmasta juotavaa ja syötävää kunkin toiveiden mukaan. Ja pääsee vessaan, joka on myös aivan vieressä. Leppoisaa jutustelua kohtalontovereiden kanssa. Vertailen tilannettani muihin. Oma käsi on vapaana, joillakin se on kantositeessä. Ilman kantosidettä parempi, sillä tiesin että jos herätessä on käsi sidottu kylkeen, se tarkoittaa että on jänteitä ollut poikki tms. ja toipuminen pidempää. Mutta nekin potilaat joilla on siis tehty enemmän, jutustelevat rentoina ja hyvävointisen näköisinä siinä missä muutkin. Kantoside joudutaan laittamaan jos jotain jänteitä on ollut irti ja ne kiinnitetty uudelleen. Tämän takia kättä ei saa liikuttaa yleensä noin 6 viikkoon pois halutusta asennosta. Irtoaminen taas johtuu kai yleensä joko tapaturmaisesta tilanteesta mutta yhtälailla myös siitä että jänne vain hankaantuu poikki kun tilanteeseen ei puututa tarpeeksi ajoissa. Siksi tunnen tyytyväisyyttä että kerrankin osasi mennä "ajoissa" lääkäriin.
Kuuntelen mukavia juttuja kun "sedät" kertoilevat tarinoitaan, vaihdetaan matkakertomuksia ja huomaan väkisinkin että olen ilmeisen varakkaassa ja menestyksellisesti eläneessä seurassa. Kullakin tuntuu olevan kakkostalo jossain mukavassa maassa ja nyt sitten arvuutellaan koska käsi taas kestää golfin peluun tai purjehduksen. Lentoliput on jo varattu toipumislomille. Huomaan muuten olevani myös ainoa naispuolinen potilas koko aikana ja potilaita siinä tuli nähtyä kai kymmenkunta päivän mittaan. Mietin hetken miksi näin, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin.
Saan vielä pari pilleriä, joista toisen lupaan ottaa ja kerron kivun olevan nyt tasolla 3 ja jos otan lisää lääkettä niin menen ihan sekaisin. En ole tottunut lääkkeisiin, vaikutus tuntuu olevan vähintäänkin riittävä.
Harri tulee, häntä tosiaan puhutellaan kuin perhetuttua samoin hän juttelee tuttavallisesti potilailleen, joillekin  varmaan onkin tuttu jo aikaisemmin tehdystä operaatiosta. Hän on hymyilevä ja laskee leikkiäkin, eräälle vanhemmalle herralle tulee kuntoutusohjeeksi pölyjen huiskiminen kristallikruunusta mutta pölynimurointi on ehdottomasti kiellettyä. Vähän aikaa keskultuaan päättävät potilaan kanssa yhteisesti että vähintään kuudeksi viikoksi - ehkä varmuuden vuoksi lopuksi ikää :-) Vanhempi herra pyytää saada tämän kirjallisena.
Minulle ei tule vielä imurointiohjeita, vaan uusi aika kuukauden päähän eli toiveeni mukaan niin että toipumiset menisivät joutuisasti vähän päällekkäin.
Hoitaja tuo vielä leikkauskertomukset, ym. paperit ja antaa jumppaohjeet kotiin myös kirjallisena sekä näyttää kuinka liikkeitä tulee tehdä. Liikeratojen venyttelyä vain, ei vielä mitään voimaa vaativaa. Pääsen vaihtamaan vaatteita hoitajan avustuksella, onhan tuo käsi aika toimimaton mutta ei satu mitenkään erityisesti mihinkään. Ja siellä oma mieskin jo odottaa, pääsemme lähtemään kotiin, auton saa ajaa aivan oven eteen. Kömmin autoon, laitetaan vähän tyynyä käden tueksi ja nukahdan kotimatkan ajaksi.

TOIPUMINEN

Pilleriä sai mukaan sairaalasta joten apteekinkaan kautta ei tarvitse ajaa. Kotona nojatuoli odotti ja pyjama päälle, otetaan rennosti ennen nukumaan menoa. Kylmäpakkaus olkapäälle on myös vallan ihanan tuntuinen, olin ostanut sellaisen jo enakkoon kera kiinnityssysteemin.
Ensimmäinen yö menee väkisinkin valvoillessa, ei nyt niin kipuja edelleenkään ole, mutta tullut jo nukuttua melkein koko edeltävä päivä. Mies  hoitaa tunnollisesti pilleriä, kylmäpakkausta ja juotavaa yönkin mittaan ja vihdoin aamu sarastaa ja päätän nousta ylös. Saahan sitä sitten nukkua jos alkaa taas nukuttamaan.
Tarkastelen papereita mitä mukaan on saatu. Lääkärintodistus viranomaisia ja vakuutusyhtiötä varten, leikkauskertomus, jossa nyt suurin osa jotain latinaa. Sheivaamista on myös suoritettu paljon, mistähän moinen ammattisana ? Kuvia olkapään sisäpuolelta, hmm... ai tuollaistako siellä on. Ei näytä niin pahalta kuin kertomuksessa kuvaillaan.

Lääkeresepti, jossa 100 kpl Burana 800mg ja 50 kpl Panacodia. Katselen epäuskoisena määriä ja tehoja. Panacod on kaiketi huumeen luokkaa vaikutukseltaan, poistaa paitsi kivut, myös huolet ja murheet. Sekä tekee uneliaaksi ja puolipöhelöksi. Näitä tai ainakin Buranaa pitää ottaa ensimmäiset päivät säännöllisesti jotta kipu ei estä kuntoutusliikkeiden tekoa. Ok, toimivat kuten sanottu. Panacodin jätän ekan päivän jälkeen pois ja Buranoissakin riittää pian puolikkaat. Niitä sitten aina kun tuntuu että vähänkin alkaisi tuntumaan. Viitisen päivää ja sen jälkkeen voi hyvin tehdä kaiken jo ilman lääkkeitäkin.

Olkapää on paketoitu sairaalassa jonkinlaisin tyynyin, joita teippailtu reikien päälle aika kasa. Sidoksia pidetään ensimmäinen päivä ja toisena ne saa ottaa pois ja mennä suihkuun. Ah ihanaa. Alta paljastuu kolme pientä reikää, joissa kaikissa söpö rusetti tikkauslankaa. Haavat, jos niitä edes voi haavoiksi sanoa on kuivat ja siistit, ei mistään mustelmista tai verenpurkaumista tietoakaan. Kyllä on tiedetty mitä tehdään ja miten, ilmiselvästi. Menen siis suihkuun ja huomaan että käsi, jota vielä hetki sitten suurinpiirtein nostin toisella ja vetelin perässäni, nousee jo ylös ja pesen hiukset molemmin käsin. Lämmin vesi tuntuu hyvältä eikä olkapää ole erityisen arka, siitä voi teippien jälkiä hankailla pois.  Kirjoitan iloisena kiitosmailin Harrille, olen todella positiivisesti yllättynyt tilanteesta luettuani kaiken maailman kauhutarinoita netistä.

Sitten jumppaillaan aktiivisesti. Ihan aina kun nousen lepotuolista, otan jonkun liikkeen. Ei paljoa mutta usein. Pian kuitenkin suurin osa liikkeista alkaa tuntumaan että ei tunnu missään ja totean että liikeradat ovat niiltä osin varmaan siten kunnossa. Muutama liike ei oikein etene, ainakaan heti. Vaikeimmat ovat käden selän taakse vienti ja käden sivulle vienti niin että kyynerpää on vartalossa kiinni. Tarkistan mielestäni mahdottoman liikkeen suorittamisen perheenjäsenen toimesta, pahus, liike on tosiaan mahdollinen. Tärkeintä on kuitenkin että käsi nousee ylös ja sivulle, harvoin sitä selän takana tulee niin paljoa tehtyä mitään ?
Ensimmäinen viikko menee hienosti, seuraavalla onkin jo Joulu ja koko perhe osallistuu toimettomuuteen ja valmiin ruoan nautiskeluun. Ihanaa ja rentoa, mitä rauhallisin ja mukavin Joulu.
Liikeradat siis toimivat ja kättä voi käyttää aika normaalisti päivän askareissa jo viikon päästä. Kolmantena päivänä erehdyin markettiin ostoksille leikkauksesta, en suosittele. Olo oli kuitenkin kohta aika voimaton ja heikko ja vaikka pistin käden taskuun "turvaan" tuntui että olisi ollut mukavampi pitää sitä jossain kantositeessä. Jostain syystä tällainen leikkaus tai onko se tuo nukutus, pistää hieman voimia kasaan joksikin aikaa ja huomaat väsyväsi ihan pienestä ponnistuksesta. Mutta muutoin siis meni kaikki hyvin ja ennen toista leikkausta aloin aktiivisesti käyttämään jo oikeaa kättäni, koska sitä pian tarvittaisi. Enempi käyttö pisti pientä särkyä peliin, mutta se kai kuuluu asiaan eikä huolestuttanut minua.

TOINEN LEIKKAUS
Kuukauden päästä siis toisen olkapään leikkaus ja olo oli tosi turvallinen eikä jännittänyt lainkaan mennessäni uudelleen kohti Ruoholahden sairaalaa. Samat rutiinit toistuivatkin, paitsi nyt oli aika vähän illemmalla ja sai odottaa muutaman tunnin ennen operaatioon pääsyä. Vähän jännitti että jos en herää tällä kertaa "ihmisen ajoissa" voi olla että on parempi jäädä yöksi ettei Pekan tarvitse ajella aivan keskiyöllä hakemaan minua. (olin tullut yksin junalla tällä kertaa Helsinkiin) Halusin kuitenkin kotiin yöksi mieluummin, jos mahdollista.
Anestesialääkäri oli eri henkilö tällä kertaa ja käytti eri nukutusainetta. En tiedä oliko syynä kertomani hidas herääminen (tai oli se varmaan siellä kirjoissakin) vai muuten vain, jokaisella varmaan lienee omat tapansa. Tajunta lähti tälläkin kertaa varsin sievästi, jopa ilman sitä kirpakkaa tunnetta käsivarressa kun aine virtaa elimistöön.
Herätessäni oli ihana ja pehmeä lämmintä ilmaa puhiseva lämpöpeitto päällä eikä tarvinnut herätä "horkkaan". Heräämisen nopeuskin oli aivan eri luokkaa tällä kertaa, tajusin melkein heti mitä, missä ja milloin-teemat. Mutta olkapäähänpä sattui tällä kertaa enemmän. Hoitaja taas tälläkin kertaa kyseli kivun määrää asteikolla, jonka tulkintaa ei kyllä ole koskaan selitetty. Arvelin varovasti että 6-7 ja että haluaisin kotiin kuitenkin, ei kipu mitenkään kauhea ollut ainakaan pöpperöisenä arvellen. Mutta kun kotiin pääsee kuulemma vasta asteikolla 3-4, sain pillereitä. Ja vähän ajan kuluttua en osannut vakuuttaa hoitajaa huomattavasta kivun lievittymisestä vaan hän kävi anestesialääkäriltä kysymässä neuvoa. Ja palasi pienen kaksivärisen pillerin kanssa. Jaahas, nielaisin pikkukaverin ja sitten ei enää ollut mitään väliä millään. Ihanasti häipyi kipu ja myöskin osa tasapainosta, tolkusta ja alkoi väsyttämään vietävästi. NYT äkkiä ylös ja kotiin jos aiot lähteä tänään kotiin Anita, mietin itsekseni.
Pääsin siis ylös ja istuskelemaan kakkosheräämön nojatuoliin. Harrikin tuli pian ja kertoi terveiset mitä oli nähnyt ja tehnyt olkani kanssa, se oli oikeaa parempi tapaus, ei niin paljon nivelrikkoa. Hyvä, näillä mennään vielä pitkälle. Nyt kotiin, kello alkoi olla jo paljon.
Pekka pääsi tällä kertaa auttamaan pukeutumisessa joka olikin sen verran rasittava juttu tällä kertaa että piti melkein väkisin toimittaa. Tuo pikkuinen pilleri oli kaataa. Hoitaja huomasi tilanteen ja istutti vielä vähän aikaa odotushuoneessa, tarjosi Pekalle kahvit. Mutta päästiin sitten kotia kohden kuitenkin ajamaan, jalat oli makaroonia ja pihalta sisään kävely liukkaalla oli varmaan kamalan näköinen suoritus. Mutta oma koti kullan kallis ja olo oli tyytyväinen kun jälleen sai rätkähtää tuvan laiskanlinnaan. Lääke aiheutti pahoinvointia mutta kun pääsi autosta kotiin niin tilanne helpotti jo kummasti.
Yöllä ei nukuttanut taaskaan. No ei sitten nukuttu. Aamulla päässä pyöri edelleen mutta normaalit rutiinit aloitin jumppaamisineen ja tokenihan se pää illan mittaan normaaliksi. Tai ainakin lähes ennalleen :) Seuraavana yönä nukuttiin jo ihan makeasti. Tämän jälkeen sidokset pois ja suihkuun, jälleen kolme pienen pientä reikästä nahassa rusetteineen, ei muuta. Ensimmäisessä olassa reikien jälkiä ei juuri paljoa enää näy viiden viikon jälkeen.

Nyt on toisesta leikkauksesta  viisi päivää. Olka nro 2 on paljon helpompi kuin tuo ensimmäinen, jonka kanssa pärjättiin senkin kanssa aivan hyvin. Laittelin tänään murkinat perheelle lähes normaalisti, myös vasenta kättä apuna käytellen ihan hyvin. Eikä oikeakaan ole ollut kovin vihainen jouduttuaan enemmän hommiin. Ainoa mikä on aiheuttanut ongelmia on oikean olan muutamia kertoja tapahtunut "jumi" tai oikeastaan tuntuu että yht´äkkiä melkein irtoaa sijoiltaan. Silloin sattuu. Tätä tapahtui ennen operaatioitakin enkä tiedä onko sen suhteen jotain tehtävissä tai mistä edes johtuu. Onneksi ei tapahdu usein, nyt on leikkauksen jälkeen tehnyt sen kolme kertaa. Mutta mikä ihaninta, jo tässä vaiheessa on lähes kaikki särky ja jomotus häipynyt, kahvia voi kaataa okealla kädellä pöydän yli kivutta. Ja sairaslomaa jäljellä vielä 5 viikkoa, joten ihme on jos ei maaliskuun alussa ala "pallo taas kiinnostamaan". Lääkärin tapaan helmikuun puolivälissä ja varmaan sitten pitää kokeilla noita jo raskaampiakin töitä kuinka lähtee sujumaan nostamiset ja rehujen käsittelyt ynnä muut. Käsien lihaskunto lienee siinä vaiheessa aika kuralla mutta pitää pitää muuta kuntoa yllä sopivalla liikunnalla.

Tässä siis kuulumiset tähän saakka, jos joku tykkäsi lukea. Sairaskertomukset on tylsiä, mutta itseänikin olisi kiinnostanut vertaiskokemus ennen operaatiota. Eli jos kärsit vastaavista oireista kuin minä taannoin niin eipä voi muuta kuin suositella tekemään asialle jotain, ja mahdollisimman pian sillä kortisonit ja lepo eivät auta tähän vaivaan, niillä vaan kiusaa itseään ja pitkittää asian hoitamista.

Kommentoikaa tai kyselkää kernaasti. Oma mielipiteeni on että tässä asiassa auttavat parhaiten
-ajoissa oikealle ortopedille hakeutuminen
-kylmäkääreet ja sopivasti lääkkeitä
-lämpimässä vedessä venyttely sitten kun tikkien poiston jälkeen on lupa olla vedessä enemmän. Rauhallinen kylpylä tai lämmin suihku/amme.
-kuntoutusliikkeiden tekeminen heti ekasta päivästä alkaen
-liikkuminen ja kunnon ylläpito vaikka sauvakävelemällä tms.
-läheisten apu alkuun, mutta älä jää "hoidettavaksi" jos kerran vain toinen käsi on toipilaana.

Vuosi 2010

Jäi blogin kirjoitus viime vuodelta, joten lyhyt päivitys vuoden tapahtumista paikallaan. Tällä hetkellä tuntuu että vaikka Facebook on mukava käyttää, joskus informaatio hukkuu sinne kuin puukko säilöheinäpaaliin. Blogi on kuitenkin luettavissa koska tahansa ja voit hakea vanhaakin asiaa hakusanoin tarvittaessa.

Juuri loppuun saatu vuosi 2010 oli tavallaan perusvuosi. Suuria muutoksia ei toimintaan tullut vaan pyrittiin jo saavutettua toimintaa kehittämään eteenpäin sinällään. Osa ajasta käytettiin vaihteeksi myös ihan oman perheen kesken koska perheessämme oli kesään saakka vaihto-oppilaamme Davide Sardiiniasta.

VAIHTO-OPPILAS:

Davide oppi loistavasti suomenkielen tuon vajaan vuoden mittaan mitä hän oli täällä, sai paljon kavereita ja oli varsinainen väriläiskä hämäläis-harmaudessa niin kotona kuin kylilläkin. Oma kielitaitoni ei paljoa karttunut, mutta ehkä vähän rohkeammin nyt voin englantia yrittää vääntää. Mutta hauskaa oli ja Davidea on ollut ikävä. Ainoa miinus oli niiden ihanien pastojen ja pestojen myötä uudelleen kertyneet kilot, karppauskuuri kun oli vienyt perheemme joka jäseneltä ensin yli kymmenen kiloa pois. Kuten tiedossa on, italialaiset kokit ovat maailman parhaimmistoa ja sen todisti myös Davide. Tilaisuutta ei voinut vastustaa... voihan tiramisu !

Poikamme palasi Sardiniaan ja kesän työt alkoivat.

VARSOJA:
Hevosonnea oli paljon. Varsoja syntyi odotettu 6 kappaletta, kaikki omin avuin ja terveinä. Joukossa oli useampikin helmi ja kolmelle löytyi ostajat ilman sen kummenpaa markkinointia. Yksi orivarsa oli nähty jo vuosi aikaisemmin äitini unessa, nimikin oli kerrottu, siitä emme osanneet luopua. "Entro" oli hohtanut unessa kuin satuhevonen, sateenkaaren väreissä. Eihän tällaista hevosta voi myydä, etenkin kun se näyttää omaankin silmään hyvin mukavalta. Joten orivarsa sai omituisen nimen äitini unen perusteella ja jää ihmeteltäväksi tilalle. Kyseessä on hopeanmustankirjava varsa, jonka tähänastiset värit ovat vaihdelleet lähinnä valkean ja mudan väliltä.

JALOSTUSNÄYTTELY:
Jalostusnäyttelyyn emmin kovasti viedä edellisenä keväänä ykkösen saanutta Lordia, joka oli nyt siis 4 vuotta. Sitä ei oltu vielä paljoa ratsastettu mutta nelivuotiaan voi vielä tarjota pelkällä rakenteella ja liikkeillä irrallaan jalostukseen ns. nuorena orina. Ystäväni Annika oli kovasti sitä mieltä että Lord on kehittynyt vuoden mittaan, itse en nähnyt suurta muutosta. 3-vuotiaana se oli saanut kyllä ykköspalkinnon, muttei astutuslupaa koska rakenne oli vielä kehittymätön.

No, Annika oli oikeassa, 1. palkinto ja astutuslupa 5:lle tammalle tuli kuin tulikin vaikkei tänä vuonna taas niitä kehuttuja liikkeitä niin paljoa näyttänytkään. Parhaana nuorena orina palkittiin toinen kasvattimme Snillingur fra Kaakkola, 3 vuotta, samoin astutusoikeuksin. Näyttelyn tulos oli melkoisen iloinen yllätys !

Lord valmistautuu näyttelyyn

ASTUKSIA:

Pidin kovasti Snillingurin tyypistä, onhan se "mieliorini" Fengurin poika. Suunnittelin jo sille tammoja, mutta sen omistajat (S. myytiin jo muutaman kuukauden ikäisenä) eivät halunneet sen vielä astuvan, joten tähän ratkaisuun oli tyydyttävä. Tammat menivät edelleen isälle ja muille pojille.
Lord sai kokeilla jalostusorin hommia. Olin iskenyt silmäni sille sopivimmaksi meille Annika Kyrklundilta liisatun tamman Stella fra Sahala. Mutta Annika empi Stellan antamista jatkoon... niin kauan että päätin kuitenkin kokeilla toista tammaa, omaa Hrimaamme. Hrima sai siis kunnian olla pojan "ensirakkaus". Rakkaudenosoituksia sateli Lordin ryntäisiin melkoisella voimalla kun astutuksen aika tuli. Hrima oli ultrattu ja aika oli oikea, ovulaatio juuri tapahtumassa. Muuten olisimme jo päästäneet orin turvaan, mutta tiedossa oli että tämä täti ei anna mitään ilmaiseksi. Lopulta Hrima leppyi ja astuminen meni kuin vanhalta tekijältä.

ISLANNINYSKÄ:
Samaan aikaan pelotti "islanninyskä" ihmisiä, leviäisikö se muihin hevosiin muutaman maahantuonnin ja sairastuneen hevosen kautta. Meilä alkoi yksi varsa puhaltaa, yskiä ja sieraimista valua räkää. Se oli samassa laumassa, jossa oli tamma, joka oli tullut sairaita hevosia saaneelta tilalta. Eläinlääkärin tuli katsomaan sitä sekä tarkistamaan toisen tamman kiiman vaiheen. Tamma oli "valmis" astutukseen vientiä varten ja varsaa tutkittaessa kerroin lääkärille myös nyt rodun piirissä pelkoa aiheuttavasta mahdollisuudesta. Samassa yskähti myös varsan emä ja räkäklimppi lensi nenästä ! -Se vaikutti olevan tarttuvaa !
Peruin tamman viennin mihinkään ja varsasta otettiin näytteet mahdollisen "islanninyskän" eli zooepideemijotain toteamiseksi. Ensimmäisiä tuloksia saisi muutaman päivän päästä.
Ja kun en tulivat, oli tulos että tuota bakteeria löytyi näytteestä. Olin kauhuissani sillä vastoin yleistä käytäntöämme olin päästänyt vierailijoita kosketuksiin varsalauman kanssa. Oli pakko varoittaa näitä vierailleita ihmisiä ja täten lisätä kamalaa huhumyllyä mikä velloi taudin ympärillä. Oman tilan mahdollisesta eristyksestä emme niinkään olleet huolissamme, koska asiakastoimintaa ei ole ja eristys olisi vain teettänyt työtä muttei olisi lopettanut mitään toimintaa. Mutta taudin mahdollinen leviäminen maamme hevosiin tulevana PM-kisaisäntävuonna tuntui jo liian kamalalta.
Parin viikon piinan jälkeen jatkoviljelystä tuli varmistus että tautia on näytteessä ja sitten siitä päivän päästä että eipäs sittenkään ollut ! Oli oikein hyvää hermojumppaa, kiitos Evira.
Varsa parani tavallisesta hengitystieinfektiosta parilla ruiskeesta ja hyvä niin koska ilmeni että se oli allerginen antibiootille. Meinasi ressukka pyörtyä toisen ruiskeen saatuaan.

KESÄ JATKUU:
No tuo "valmis" tamma pääsi kuin pääsikin orin luo, pusikosta kaivettiin iloisesti yllättynyt Lord jälleen apuun. Tämä tamma olikin jo yhteistyöhaluisempi, puhumattakaan sitten lopulta "naimaluvan" saaneesta Stellasta. Kaikkien kiimat osuivat niin napakasti kohdille että yhteensä neljästä astutuksesta jäi meille 3 tiinettä tammaa. Muiden tammojen kavaljeereistä voi lukea kotisivuiltamme.

KUUMA:
Kevään aikana tapahtui myös odottamaton toiminnan laajennus kun meihin otettiin yhteyttä ja kysyttiin halukkuutta olla mukana käynnistämässä uudelleen toimintaa konkurssiin ajautuneessa Kuuman islanninhevoskeskuksessa.
Paikka on mitä parhain monenlaiseen rodun parissa toimimiseen ja tuntui kauhealta ajatella että sen saisi joku "vieras" rotu käyttöönsä, olihan se luotu juuri islanninhevosihmisille ja hevosille. Panoksemme ei nyt valtava ollut mutta sen minkä pystyimme, annoimme resursseja jotta paikalle saatiin jälleen myös varustepuoti.
Ihan Hovin perhe, joka pitää yllä myös majoitus- ja ravitsemuspuolta otti tyttärensä Millan johdolla Kuuma-Shopin hoitaakseen. Meidän tehtäväksi jäi lähinnä tavaroista vastaaminen. Milla osoittautui myös näppäräksi media-asistentiksi, joka pikkuhiljaa tulee myös ryhdistämään Kaakkolankin kotisivuja ja verkkokauppaa ammattitaidollaan.

HEINÄPOUTIA JA SOKEREITA:
Kylmän kevään jälkeen poudat viimein alkoivat. Ja jatkuivat. Eivät osanneet sitten kuin jatkua niin että monen tilan heinäpellot paloivat ja kuivuivat, uutta kasvua ei tahtonut niiton jälkeen näkyä jos pelto oli kuivan puoleisessa paikassa. Satomäärät olivat tavanomaista pienemmät jo ensimmäisessä niitossa ja osalla se siihen jäikin.
Sitäkin makeampaa rehu sitten olikin. Jo edellisenä ruokintakautena paljon porua aiheuttanut rehujen sokerimäärä nousi nyt uusiin ennätyksiin, monella jopa yli 300 g/kilossa rehua. Kyllä sitä ponin kelpasi popsia ja omistajat olivat kauhuissaan kun alle 200.nkaan lukemilla olevaa rehua ei tahtonut löytää.
Kaakkolassa lukemat tupsahtivat 150-200 nurkille ja laatu pysyi ehkä tavallistakin tasaisempana tänä kautena. Syynä oli riittävän aikainen korjuu. Sen ansiosta korjattiin normaaliin aikaan toinenkin sato ja jopa pieni osa kolmattakin. Mutta toinen kuivaheinäsato jäi saamatta. Lehtevä ja ajoissa korjattu säilöheinä osoittautui hyvin vahvaksi ja valkuaisrikkaaksi rehuksi, varsoille oli loistorehut.


ISLANNINHEVOSTEN SM- ja PM-KILPAILUT:
Yhteisomistuksessamme oleva Freyja fra Terriniemi jatkoi voitokasta passiuraansa mestaruuskisoissa toisen omistajansa eli Annika Kyrklundin ratsastamana. Kaikkien kolmen passilajin kultaa.
Tulokset eivät olleet aivan sitä mitä PM-kisoihin oli karsintarajoiksi kai ajateltu, mutta edellisenä kesänä varsonut ja vielä pyöreä passitamma valittiin kuitenkin edustamaan maatamme myös PM-kisoihin.
PM-kisoissa ei tullut mitaleita, mutta ei tarvinnut varmoja suorituksia edelleen näyttävää ratsukkoa hävetäkkään. Harjoitteluun varsan vieroituksesta ei ollut liiemmin aikaa jäänyt, etenkin kun tamma oli saanut itsensä imettämisestä huolimatta hoidettua uskomattoman lihavaan kuntoon. Freyjaa ei "läskit" häirinneet, sama iloinen hörökorva pisti kaviota tiuhaan toisen eteen ja sen terveys oli pientä kolhun aiheuttamaa lepolomaa lukuunottamatta täyttä terästä.
Oma panostuksemme oli iso myös ennennäkemättömän suuren myymäläosaston pystytyksen myötä. Siihen antoi mahdollisuuden Ypäjän ravirata, jonne EXPO oli sijoitettu. Paikalle rahdattiin myymäläkontti, kuorma-autollinen tavaraa ja lisäksi iso juhlateltta. Kisojen kunniaksi oli painettu omaa 5G-paitaa ja lakkia, osaston kulmiin jopa teetetty liput jossa oli tilamme logo ja tämä 5G aihe. Expo alue oli juhlavan näköinen, muutkin myyjät olivat panostaneet tapahtumaan.
Kauppaa käytiin kaikilla kielillä ja väliin melkoisen vilkkaastikin, paljoa emme ehtineet suorituksia ihailemaan. Apuna oli myös muutama ystävämme, kaksin emme olisi pärjänneet ! Kiitos siis erityisesti Ansku ja Hanna.

PM-myyntiosasto aamulla

EESTI:
Oli tullut myytyä muutama satula myös lahden eteläpuolelle siellä asuville islanninhevosomistajille. Ja jotenkin asiat ajautuivat siihen että huomattiin että paitsi nuo harvat islanninhevoset siellä, myös maan oma rotu painii satulaongelmien kanssa. Samat ongelmat, leveitä hevosia ja lyhyt selkä. Ensin satuloitiin issikat ja varovasti kokeiltiin issikkasatuloita myös eestinhevosille. Tekemista johti Eestin puolella Ingrid Randlaht, jolla oli koulutuksessa paitsi nuori issikkaherra, myös omaa PR-blogiaan pitävä tamma Atheena. Ingrid on paitsi hyvä ratsuttaja, myös paneutunut hevosten hyvinvointiin kokonaisvaltaisemmin, kirjoittaahan hän toimittajana juttuja maan ainoaa hevoslehteen. Hämmästyin miten hyvää tietoa hänellä oli jo satulansovittamisestakin, en odottanut sitä löytäväni vaan ensimmäisellä kerralla olin varautunut selittämään asiat juuresta jaksain.
Pian ilmeni että Ingrid oli niin huolissaan maan hevosten satuloista että oli valmis jopa pistämään itsensäkin peliin asian korjaamiseksi. Teimme yhdessä kartoituksen tilanteesta ja vaikka maassa löytyi kyllä jo aivan hienoa varustetarjontaa, oli satuloiden osalta tilanne lähes nolla jos etsit satulaa eestinhevoselle. tavalliselle ratsulle oli jo jotain, sovituspalvelua ei käytännössä ollenkaan.
Ingrid järjesti satulansovituskurssit, kaksi päivää, ensimmäinen Muhun saarella kuuluisan Tihusen hevostilalla ja toisen lähellä Tallinnaa, hienossa uudessa Rahulan tallissa. Saimme kutsun tulla pitämään Pekan kanssa nämä kurssit, Ingrid toimi tulkkina.
Kurssit olivat heti täynnä, tietoa ilmeisesti kaivattiin. Puhuimme ja näytimme pari päivää kuinka erilaisia asioita tuli ottaa huomioon. Vastaan tuli melko kamalaa satula-ainesta mutta sitäkin kiinnostuneempaa ja vastaanottavampaa yleisöä. Ihastuimme yhä enemmän myös näihin Eestin pieniin sukulaishevosiin. Islanninhevosiin verrattuna sanoin leikillisesti että niiltä puuttui vain töltti ja kesäihottuma. (tosin Tihusen tilalla tapasimme ilmeisen tölttiin taipuvaisen yksilön, yhtään kesäihottumahevosta emme ole nähneet). Ihastuttava rotu joka on onneksi pelastumassa sukupuutolta.
Asiat johtivat siihen että nyt Eestissä on on ensimmäinen sovituksia ja satuloita tarjoava yritys ja yhteistyö sekä ystävyys jatkuu varmasti jatkossakin.

LOMAA JA LOMITUSTA:
Jo jonkin aikaa minua oli vaivannut erityisesti olkapäiden kipeytyminen, etenkin nostellessa tai tehdessä jotain (mm. satulansovituksia), hevosen riuhtaisu riimunnarussa ei tarvinnut olla kovinkaan terhakas kun poni pääsi käsistä, heinäkuorman teon jälkeisenä yönä ei varsin nukuttu. Normaalisti tämmöiseen auttaa lepo ja töiden keventäminen. Vuoden mitaan tuli kevennettyä, en heittele heinäpaaleja, taluttele nuoria tai orihevosia, nostele satuloitakaan paljoa ja Pekka sai tehdä sitäkin enemmän. Mutta kun ongelma ei poistunut vaan heti kun taas tarttui johonkin, oli lopputulos lähinnä itserääkkäystä - ei auttanut kuin tehdä viimeinen epätoinen yritys. Mennä lääkäriin.
Koska tilanne alkoi olla jo huolestuttava eikä enää haluttu hukata aikaa, etsittiin apuun olkaspesialisti Harri Heliö. Magneettikuva samana päivänä. Diagnoosi oli seuraavana päivänä hoitosuunnitelmaa myöden selvä, nivelrikko, ahdasolkapää ja leikkaus molempiin olkiin heti, jotta tilanne ei enää pahene. Sairasloma alkoi sinä päivänä ja leikkausaika "vasta" kolmen viikon päästä toisen puolen olkaan.
Jo kauan meille vuosilomia tehnyt lomittajamme päätti samaan aikaan lopettaa omien muiden töidensä takia, mutta onneksi oli juuri toinen tuttu nuori yrittäjä aloittanut toiminnan. Mutta huonoksi onneksi hänkin joutui ensin sairaslomalle. Mutta onnekkaana ja ystävän vinkistä löytyi lisää reipasta nuorta yrittäjähenkeä ja näin saimme sijaisapulomitukset lähes heti pyörimään näiden kahden lomittaja-yrittäjän avulla. Olotila parani välittömästi jo siitä syystä että saimme apuun ammatti-ihmiset ja vieläpä motivoituneet ja osaavat sellaiset.
15.12. operoitiin ensimmäinen, oikea olkapää, eikä se niin kamalaa ollut kuin jostain nettikeskusteluista olin hieman masentuneena lueskellut. Suhteellisen pian kuvittelen kuntoutuvani jos toinen puoli menee yhtä hyvin 17.1. Mutta aika pitkälle keväälle joutuu jarruttelemaan ja treenaamaan kevyemmin ennekuin satuloita heittelen. Pääasia että ei tarvitse tästä mukavasta hommasta kokonaan luopua, kuten olisi vääjäämättä ilman lääkäriin menoa käynyt. (jänteet olisivat pian rispaantuneet pinteessä poikki ja tämän korjaaminen on paljon isompi juttu kuin niille lisätilan höylääminen olkaniveleen)
Eli nyt on helppo jo "viisaana" kertoa että kannattaa mennä ajoissa lääkäriin ! (Ja yrittäjän ottaa myös ajoissa kunnon sairauskuluvakuutus.)

Siinäpä mennyt vuosi pääpiirteittäin, kyllähän tapahtumia riitti näköjään vaikka aloitinkin että "tavisvuosi"... nyt kohti uutta vuotta ja lupaan bloggailla enemmän :-)