Netinkin kautta "itsediagnoosin" avulla aika pian kävi melko selväksi että kyseessä saattaa olla ns. "ahdasolkapää" vaiva. Asiasta löytyy asiallista tietoa netistä edelleen, enkä sitä tässä ala kertaamaan. Tämä on hyvin yleinen vaiva keski-ikää lähestyttäessä ja sen aiheuttajaa ei sen paremmin voida löytää työolosuhteista tai tekemisistä, se kehittyy joillekin tai sitten ei. Eli nuoruusiän raskaat työt eivät olleet syynä vaivaan, lohdutti sekin tieto minua, entistä perunakauppiasta että eivät ne pottusäkkien heittelyt ole mitään pilanneet.
MILTÄ TUNTUU ?
Vaiva alkaa vähitellen ja mitään tiettyä ajanjaksoa tuskin pystyy sanomaan koska vian ensimmäisen kerran totesit. (Vähän kuin yrittäisi miettiä koska siististä huoneesta tulee sotkuinen.) Teet jotakin ja olkapää vähän kipeytyy, noh, kelläpä ei työstä joskus lihakset kipeydy, normaalia. Sitten joskus kipeytyy vähän enemmän ja jomottaa. Jomotus voi olla pahinta vasta yöllä. Seuraavana päivänä taas parempi ja eikun töihin, töihin.
Pikkuhiljaa alkaa tietty liike tuntumaan epämukavalta, etenkin kun kädet hartialinjan yläpuolella tai liike ojennetuin käsivarsin. Silloin alkaa välttämään näitä liikkeitä luonollisesti, mutta kaikki eivät voi, kuten en minäkään jos töitä piti tehdä. Heinien heitto, pienikin kasa, aitalangan ylitse hevosille tarhaan tuntui lopuksi aivan kamalalta, puhumattakaan jostain paalien käsittelystä kuorma-autossa. Sailöpaalin purkaminen ja rehun irroitus repimällä, mitään ei vaan enää irronnut ja rupesi oikeasti harmittamaan. Satulan sovitustyöt ovat niin mielenkiintoisia ettei siinä aina välittänyt vaivasta, mutta seuraavana yönä kyllä sitten muisti taas tehneensä. Loppuaikana oltiin tilanteessa että kahvia ei saanut kaadettua yhdellä kädellä ja kipu tuli tietystä liikkeestä tai asennosta niin että melkein piti parkaista tai sitten vain jäi haluttu liike suorittamatta. Pitkäkään lepo ei auttanut kuin siihen että säryn kyllä sai pienenemään, mutta kaikki oli heti uudelleen yhtä kipeää kun yritti palata työhön.
APUA !?! LÄÄKÄRIIN.
Kauan sitten toisesta kivusta terveyskeskuksessa/sairaalassa rampanneena ja siellä palloteltuna riittävästi, ei tullut tämä julkinen terveydenhuoltovaihtoehto kovin houkuttelevana ensimmäiseksi mieleen. Lääkäriin pääsy kestää kuukauden korvilla ja siellä olisi käsittääkseni ensimmäiseksi annettu kortisonipiikki, muutama päivä sairaslomaa ja "tulkaa uudelleen jos vaiva uusii". Kommentoikaa te, joilla kokemusta, olenko väärässä?
Tietty vaiva olisi uusinut ja tätä showta olisi sitten tehty siihen saakka kun olisi aiheutettu vääjäämättä lisää ongelmia ja poikkimenneitä jänteitä. Sitten ei enää käsi nouse kovasti.
Eli ajan saanti hyvälle ortopedille (kiitos vinkistä Seppo K:lle) kesti muistaakseni saman mutta kun pääsit lääkärin huoneeseen alkoi tapahtua.
Ja mikä vaivaa?, kysyi Harri Heliö, vaikka ei kai hänen luonaan käsittääkseni muita potilaita käykkään kuin olkapäävaivoista kärsiviä. "Olkapäät kipeinä" vastasin. Selvä, tutkitaan. Lääkäri otti muutaman otteen käsistä ja olkapäistä, taivutti ja kysyi koskeeko tämä tai tämä asento/liike. Tosin tohtori ei edes tainnut kuunnella mitä vastasin koska kuulin vain mutisevan itsekseen, joo, tämä sattuu tai juu, tässä ei...tunsi kaiken ihan selkeästi sormenpäissään, ei siinä tarvinnut mitään selittää. Eikä tutkimus tuottanut yhtään kipua koska hänen ei tarvinnut väännellä käsiä kuin kai vajaan minuutin niin asia oli jo melko selvä.
Varmuudeksi sain lähetteen magneettikuviin ja kuinka ollakaan samaksi päiväksi järjestyi toisen olkapään kuvaus Diacorissa. Tämä asia varaaminen tuolla "peruspuolella" olisi kestänyt varmaan taas vähintään 1-2 kk.
MAGNEETTIKUVAUS
Magneettikuvauksessa nähdään eri asiota kuin röngenissä, ero lähinnä kai näiden pehmeämpien osien kuvantamisessa. Olkapäiden röngenkuvissa tuskin olisi mitään vikaa näkynyt.
Laite on todella kallis ja kuvaaminen hidasta, joten kuvien hintakin on sen mukainen. Taisi olla tuo yksi olkakuva luokkaa 700 euroa, siksi sitä ei niin herkästi tavallinen lääkäri voi määrätä avukseen.
Ennen kuvaan menoa olkapäähän ruiskutetaan jotain väriä. Lääkäri oli tosi taitava, ilmeisesti sen pitäisi sattua mutta en edes huomaa kun homma oli jo ohi.
Magneettikuvauslaite on tosiaan kuin scifi-sarjasta, valkoinen suuri pyöreä kapseli, jonne sinut liu´utetaan sisälle. Idea on että et saa liikkua noin puoleen tuntiin lainkaan, hengityskin tulee olla tasaista ja pientä. Jos kärsii ahtaanpaikan kammosta niin kokemus ei taatusti ole miellyttävä mutta muuten tilanne oli minusta jopa terapeuttinen. Ennen laitteeseen menoa voit valita mitä musiikkia haluat kuunnella pukuhuoneen seinällä olevasta listasta. Valitsin jotain klassista, kovaa ja korkealta. Mieti että jos valitset väärin, sitä on kuunneltava liikkumatta se puoli tuntia :-)
Käsi sidotaan tyynyjen avulla mahdollisimman stabiiliksi ja otat mukavan asennon selälläsi ja sitten mennään laitteen sisään. Hoitaja vielä tarkistaa että kaikki hyvin, ei ole paniikkikohtaus alkamassa tms. ja kuvaus alkaa. Suljen silmät ja alan kuunnella musiikkia kuulosuojainkaiuttimet päässä. Kone pitää omaa meteliään, surisee ja vonkuu. Siitä on varoitettu, joten en kuvittele sen olevan oikosulussa.
Olen lähes nukahtanut kun aika on ohi ja hoitajat tulevat vetämään ulos laitteesta. Hauska kone.
Olkapäähän ruikutetun väriaineen takia ei ohjeen mukaan pidä rasittaa kättä sinä päivänä, mutta mitään kipua tai oiretta se ei kyllä ainakaan minulle aiheuttanut.
TULOKSET JA TOIMENPITEET
Soitan lääkärille ohjeen mukaan seuraavana päivänä kun hän on saanut kuvat. Tai siis avaa ne siinä kun olen puhelimessa tietokoneeltaan. Asia selvä, ahdasolkapää ja ikävä kyllä myös nivelrikko (jonka ei tarvitse liittyä edelliseen millään tavalla). Leikkauksella voidaan korjata tuo edellinen, jälkimmäiseen sillä ei voi niin paljoa vaikuttaa paitsi siistimällä samalla nivelpintoja. Heliö puhuu myös tekonivelen vaihtoehdosta joka kuitenkin jätetään tässä vaiheessa pois suosiolla. Se kun ei kestä enää sitten kovaa työtä eikä tärinää, eli tekisi minusta aika vajaan tähän nykyiseen työhön. Toivon että nivelrikon aiheuttamien kipujen kanssa ei tarvitse vielä tapella vähään aikaan vaan oireet ovat johtuneet tuosta helpommin korjattavasta vaivasta.
Eli leikkaus molemmille olkapäille, toista ei tarvitse kuvata, uskotaan että on samalainen koska oireetkin samat. Saan ajan kolmen viikon päähän, normaalisti olisi saanut lyhyemmälläkin ajalla mutta väliin sattuu pyhäpäivä. Sairasloma per heti, ai se oli tosi ihana asia, koska nyt tiesin saavani maatalouslomittajan juuri noihin kipeimpiin töihin avuksi. Ja tosiaan, kun väkisin vääntäminen loppui, olo parani sellaiseksi vähän jäykäksi mutta raukeaksi jomotuksen poikaseksi.
LEIKKAUS:
Molempia olkapäitä ei voida leikata yhtäaikaa koska alkuun käden toiminta on melkoisen vajaata, tietyissä tapauksissa lähes nolla, jos kättä ei saa liikuttaa kantositeestä. Ihminen pärjää aika hyvin yhdelläkin kädellä, ilman käsiä homma olisi taatusti enemmän kuin tuplasti vaikeampaa. Saan valita kummalta puolen aloitetaan ja järkeilen että oikea on tärkeämpi, joten aloitetaan siitä, jolloin sille jää myös pidempi aika toipua kunnes työt taas aloitetaan.
Leikkaus tehdään tähystyksenä jos mahdollista ja nukutuksessa. Hyvä molemmat. Tähystys säästää potilaan nahkaa ja toipuminen on nopeampaa ilman haavojen parantelua. Itse toimenpide kun tehdään nivelen sisällä.
Nukutus taas on minulle ainakin mieluisampi kuin kuunnella luun jyrsimistä ynnä muuta, kyllä, osa olkaluuta pitää hioa pois jotta "pinne" saadaan helpottamaan. Ja koska minulla ei olisi kuitenkaan asiaan mitään annettavaa niin parempi että nukun toimenpiteen aikana. Toimenpide tehdään niinsanottuna päiväkirurgisena mikä tarkoittaa että pääset kotiin samana päivänä saattajan kanssa, ei tarvitse jäädä sairaalaan.
Vastaanotto sairaalassa on mukava, saat vaihtaa vaatteet pukuhuoneessa sairaalan asuun. Saan myös hienot "lentosukat" ehkäisemään veritulpan riskiä leikkauksessa. Sukat sai ihan omaksi. Sitten odottamaan mukavaakin mukavampaan lepotuoliin odotushuoneeseen muiden potilaiden kanssa. Pian tuleekin nukutuslääkäri haastattelemaan ja kyselee vielä tarpeelliset lisätiedot mitä pitää huomioida nukutuksessa. Ja varmistaa kumpi puoli leikataan, varmuudeksi laitetaan vielä tussilla rasti siihen olkaan.
Hetken päästä hoitaja hakee leikkaussaliin. Asetut makuullle ja vastakkaiseen käteen laitetaan neula jota myöden pian saat nukutusaineen. Ensin pientä hapetusta naamarista ja sitten anestesialääkäri kertoo että aloitetaan. Tunnen kuinka kirpakka nukutusaine virtaa pitkin suonta vikkelää vauhtia kehoa kohti -ja sitten en tunnekaan mitään...
LEIKKAUKSEN JÄLKEEN
"Herään" siihen että joku liikkuu vieressä, automaattinen verenpainemittari surisee käsivarressa ja minulta kysytään jotain. Naamassa on koppa josta varmaankin tulee happea. Nukuttaa ihan vietävästi, eipä muuta. Saan sanotuksi että on kylmä, minkä hoitaja varmasti ymmärtää myös hampaiden kalinasta ja horkkamaisesta tärinästä. Saan heti lämpöpeiton päälleni, kiitos ja hyvää yötä....
Jostain syystä heräämiseen menee kamalasti aikaa, tajuan että viereisissä paikoissa potilaat vaihtuvat vähän väliä ja minua vain nukuttaa. Lopulta tajuan että mieheni Pekka on varmaan odottanut jo vaikka kuinka kauan ja minua alkaa harmittamaan etten pääse tästä heräämöstä mihinkään, mutta silmät vain painuvat raukeina kiinni. Hoitaja auttaa ja nostaa sängyn istuma-asentoon ja yritän pitää silmiä auki. Mikä on olo, onko kipuja ? Hmm...kellä, ai minulla vai ? Yritän keskittyä asiaan. Hoitaja pyytää kuvailemaan kipua asteikolla 1-10. No matikassa olen parempi ja heitän luvun 4 peliin. Okei, alkavat patistaa heräämöä nro 2 kohti jossa istutaan lepotuoleissa. Kävelen sinne ongelmitta ja nukahdan tuoliin.
Siinä sitten pikkuhiljaa alkaa maailma hahmottumaan yhä paremmin ja muiden potilaiden kanssa odottelemme lääkäri-Harria käymään ennen kotiutumista. Tunnelma on kotoisa, kuin olohuoneessa, telkkari, ja hoitajat kantavat keittiökulmasta juotavaa ja syötävää kunkin toiveiden mukaan. Ja pääsee vessaan, joka on myös aivan vieressä. Leppoisaa jutustelua kohtalontovereiden kanssa. Vertailen tilannettani muihin. Oma käsi on vapaana, joillakin se on kantositeessä. Ilman kantosidettä parempi, sillä tiesin että jos herätessä on käsi sidottu kylkeen, se tarkoittaa että on jänteitä ollut poikki tms. ja toipuminen pidempää. Mutta nekin potilaat joilla on siis tehty enemmän, jutustelevat rentoina ja hyvävointisen näköisinä siinä missä muutkin. Kantoside joudutaan laittamaan jos jotain jänteitä on ollut irti ja ne kiinnitetty uudelleen. Tämän takia kättä ei saa liikuttaa yleensä noin 6 viikkoon pois halutusta asennosta. Irtoaminen taas johtuu kai yleensä joko tapaturmaisesta tilanteesta mutta yhtälailla myös siitä että jänne vain hankaantuu poikki kun tilanteeseen ei puututa tarpeeksi ajoissa. Siksi tunnen tyytyväisyyttä että kerrankin osasi mennä "ajoissa" lääkäriin.
Kuuntelen mukavia juttuja kun "sedät" kertoilevat tarinoitaan, vaihdetaan matkakertomuksia ja huomaan väkisinkin että olen ilmeisen varakkaassa ja menestyksellisesti eläneessä seurassa. Kullakin tuntuu olevan kakkostalo jossain mukavassa maassa ja nyt sitten arvuutellaan koska käsi taas kestää golfin peluun tai purjehduksen. Lentoliput on jo varattu toipumislomille. Huomaan muuten olevani myös ainoa naispuolinen potilas koko aikana ja potilaita siinä tuli nähtyä kai kymmenkunta päivän mittaan. Mietin hetken miksi näin, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin.
Saan vielä pari pilleriä, joista toisen lupaan ottaa ja kerron kivun olevan nyt tasolla 3 ja jos otan lisää lääkettä niin menen ihan sekaisin. En ole tottunut lääkkeisiin, vaikutus tuntuu olevan vähintäänkin riittävä.
Harri tulee, häntä tosiaan puhutellaan kuin perhetuttua samoin hän juttelee tuttavallisesti potilailleen, joillekin varmaan onkin tuttu jo aikaisemmin tehdystä operaatiosta. Hän on hymyilevä ja laskee leikkiäkin, eräälle vanhemmalle herralle tulee kuntoutusohjeeksi pölyjen huiskiminen kristallikruunusta mutta pölynimurointi on ehdottomasti kiellettyä. Vähän aikaa keskultuaan päättävät potilaan kanssa yhteisesti että vähintään kuudeksi viikoksi - ehkä varmuuden vuoksi lopuksi ikää :-) Vanhempi herra pyytää saada tämän kirjallisena.
Minulle ei tule vielä imurointiohjeita, vaan uusi aika kuukauden päähän eli toiveeni mukaan niin että toipumiset menisivät joutuisasti vähän päällekkäin.
Hoitaja tuo vielä leikkauskertomukset, ym. paperit ja antaa jumppaohjeet kotiin myös kirjallisena sekä näyttää kuinka liikkeitä tulee tehdä. Liikeratojen venyttelyä vain, ei vielä mitään voimaa vaativaa. Pääsen vaihtamaan vaatteita hoitajan avustuksella, onhan tuo käsi aika toimimaton mutta ei satu mitenkään erityisesti mihinkään. Ja siellä oma mieskin jo odottaa, pääsemme lähtemään kotiin, auton saa ajaa aivan oven eteen. Kömmin autoon, laitetaan vähän tyynyä käden tueksi ja nukahdan kotimatkan ajaksi.
TOIPUMINEN
Pilleriä sai mukaan sairaalasta joten apteekinkaan kautta ei tarvitse ajaa. Kotona nojatuoli odotti ja pyjama päälle, otetaan rennosti ennen nukumaan menoa. Kylmäpakkaus olkapäälle on myös vallan ihanan tuntuinen, olin ostanut sellaisen jo enakkoon kera kiinnityssysteemin.
Ensimmäinen yö menee väkisinkin valvoillessa, ei nyt niin kipuja edelleenkään ole, mutta tullut jo nukuttua melkein koko edeltävä päivä. Mies hoitaa tunnollisesti pilleriä, kylmäpakkausta ja juotavaa yönkin mittaan ja vihdoin aamu sarastaa ja päätän nousta ylös. Saahan sitä sitten nukkua jos alkaa taas nukuttamaan.
Tarkastelen papereita mitä mukaan on saatu. Lääkärintodistus viranomaisia ja vakuutusyhtiötä varten, leikkauskertomus, jossa nyt suurin osa jotain latinaa. Sheivaamista on myös suoritettu paljon, mistähän moinen ammattisana ? Kuvia olkapään sisäpuolelta, hmm... ai tuollaistako siellä on. Ei näytä niin pahalta kuin kertomuksessa kuvaillaan.
Ensimmäinen yö menee väkisinkin valvoillessa, ei nyt niin kipuja edelleenkään ole, mutta tullut jo nukuttua melkein koko edeltävä päivä. Mies hoitaa tunnollisesti pilleriä, kylmäpakkausta ja juotavaa yönkin mittaan ja vihdoin aamu sarastaa ja päätän nousta ylös. Saahan sitä sitten nukkua jos alkaa taas nukuttamaan.
Tarkastelen papereita mitä mukaan on saatu. Lääkärintodistus viranomaisia ja vakuutusyhtiötä varten, leikkauskertomus, jossa nyt suurin osa jotain latinaa. Sheivaamista on myös suoritettu paljon, mistähän moinen ammattisana ? Kuvia olkapään sisäpuolelta, hmm... ai tuollaistako siellä on. Ei näytä niin pahalta kuin kertomuksessa kuvaillaan.
Lääkeresepti, jossa 100 kpl Burana 800mg ja 50 kpl Panacodia. Katselen epäuskoisena määriä ja tehoja. Panacod on kaiketi huumeen luokkaa vaikutukseltaan, poistaa paitsi kivut, myös huolet ja murheet. Sekä tekee uneliaaksi ja puolipöhelöksi. Näitä tai ainakin Buranaa pitää ottaa ensimmäiset päivät säännöllisesti jotta kipu ei estä kuntoutusliikkeiden tekoa. Ok, toimivat kuten sanottu. Panacodin jätän ekan päivän jälkeen pois ja Buranoissakin riittää pian puolikkaat. Niitä sitten aina kun tuntuu että vähänkin alkaisi tuntumaan. Viitisen päivää ja sen jälkkeen voi hyvin tehdä kaiken jo ilman lääkkeitäkin.
Olkapää on paketoitu sairaalassa jonkinlaisin tyynyin, joita teippailtu reikien päälle aika kasa. Sidoksia pidetään ensimmäinen päivä ja toisena ne saa ottaa pois ja mennä suihkuun. Ah ihanaa. Alta paljastuu kolme pientä reikää, joissa kaikissa söpö rusetti tikkauslankaa. Haavat, jos niitä edes voi haavoiksi sanoa on kuivat ja siistit, ei mistään mustelmista tai verenpurkaumista tietoakaan. Kyllä on tiedetty mitä tehdään ja miten, ilmiselvästi. Menen siis suihkuun ja huomaan että käsi, jota vielä hetki sitten suurinpiirtein nostin toisella ja vetelin perässäni, nousee jo ylös ja pesen hiukset molemmin käsin. Lämmin vesi tuntuu hyvältä eikä olkapää ole erityisen arka, siitä voi teippien jälkiä hankailla pois. Kirjoitan iloisena kiitosmailin Harrille, olen todella positiivisesti yllättynyt tilanteesta luettuani kaiken maailman kauhutarinoita netistä.
Ensimmäinen viikko menee hienosti, seuraavalla onkin jo Joulu ja koko perhe osallistuu toimettomuuteen ja valmiin ruoan nautiskeluun. Ihanaa ja rentoa, mitä rauhallisin ja mukavin Joulu.
Liikeradat siis toimivat ja kättä voi käyttää aika normaalisti päivän askareissa jo viikon päästä. Kolmantena päivänä erehdyin markettiin ostoksille leikkauksesta, en suosittele. Olo oli kuitenkin kohta aika voimaton ja heikko ja vaikka pistin käden taskuun "turvaan" tuntui että olisi ollut mukavampi pitää sitä jossain kantositeessä. Jostain syystä tällainen leikkaus tai onko se tuo nukutus, pistää hieman voimia kasaan joksikin aikaa ja huomaat väsyväsi ihan pienestä ponnistuksesta. Mutta muutoin siis meni kaikki hyvin ja ennen toista leikkausta aloin aktiivisesti käyttämään jo oikeaa kättäni, koska sitä pian tarvittaisi. Enempi käyttö pisti pientä särkyä peliin, mutta se kai kuuluu asiaan eikä huolestuttanut minua.
TOINEN LEIKKAUS
Kuukauden päästä siis toisen olkapään leikkaus ja olo oli tosi turvallinen eikä jännittänyt lainkaan mennessäni uudelleen kohti Ruoholahden sairaalaa. Samat rutiinit toistuivatkin, paitsi nyt oli aika vähän illemmalla ja sai odottaa muutaman tunnin ennen operaatioon pääsyä. Vähän jännitti että jos en herää tällä kertaa "ihmisen ajoissa" voi olla että on parempi jäädä yöksi ettei Pekan tarvitse ajella aivan keskiyöllä hakemaan minua. (olin tullut yksin junalla tällä kertaa Helsinkiin) Halusin kuitenkin kotiin yöksi mieluummin, jos mahdollista.
Anestesialääkäri oli eri henkilö tällä kertaa ja käytti eri nukutusainetta. En tiedä oliko syynä kertomani hidas herääminen (tai oli se varmaan siellä kirjoissakin) vai muuten vain, jokaisella varmaan lienee omat tapansa. Tajunta lähti tälläkin kertaa varsin sievästi, jopa ilman sitä kirpakkaa tunnetta käsivarressa kun aine virtaa elimistöön.
Herätessäni oli ihana ja pehmeä lämmintä ilmaa puhiseva lämpöpeitto päällä eikä tarvinnut herätä "horkkaan". Heräämisen nopeuskin oli aivan eri luokkaa tällä kertaa, tajusin melkein heti mitä, missä ja milloin-teemat. Mutta olkapäähänpä sattui tällä kertaa enemmän. Hoitaja taas tälläkin kertaa kyseli kivun määrää asteikolla, jonka tulkintaa ei kyllä ole koskaan selitetty. Arvelin varovasti että 6-7 ja että haluaisin kotiin kuitenkin, ei kipu mitenkään kauhea ollut ainakaan pöpperöisenä arvellen. Mutta kun kotiin pääsee kuulemma vasta asteikolla 3-4, sain pillereitä. Ja vähän ajan kuluttua en osannut vakuuttaa hoitajaa huomattavasta kivun lievittymisestä vaan hän kävi anestesialääkäriltä kysymässä neuvoa. Ja palasi pienen kaksivärisen pillerin kanssa. Jaahas, nielaisin pikkukaverin ja sitten ei enää ollut mitään väliä millään. Ihanasti häipyi kipu ja myöskin osa tasapainosta, tolkusta ja alkoi väsyttämään vietävästi. NYT äkkiä ylös ja kotiin jos aiot lähteä tänään kotiin Anita, mietin itsekseni.
Pääsin siis ylös ja istuskelemaan kakkosheräämön nojatuoliin. Harrikin tuli pian ja kertoi terveiset mitä oli nähnyt ja tehnyt olkani kanssa, se oli oikeaa parempi tapaus, ei niin paljon nivelrikkoa. Hyvä, näillä mennään vielä pitkälle. Nyt kotiin, kello alkoi olla jo paljon.
Pekka pääsi tällä kertaa auttamaan pukeutumisessa joka olikin sen verran rasittava juttu tällä kertaa että piti melkein väkisin toimittaa. Tuo pikkuinen pilleri oli kaataa. Hoitaja huomasi tilanteen ja istutti vielä vähän aikaa odotushuoneessa, tarjosi Pekalle kahvit. Mutta päästiin sitten kotia kohden kuitenkin ajamaan, jalat oli makaroonia ja pihalta sisään kävely liukkaalla oli varmaan kamalan näköinen suoritus. Mutta oma koti kullan kallis ja olo oli tyytyväinen kun jälleen sai rätkähtää tuvan laiskanlinnaan. Lääke aiheutti pahoinvointia mutta kun pääsi autosta kotiin niin tilanne helpotti jo kummasti.
Yöllä ei nukuttanut taaskaan. No ei sitten nukuttu. Aamulla päässä pyöri edelleen mutta normaalit rutiinit aloitin jumppaamisineen ja tokenihan se pää illan mittaan normaaliksi. Tai ainakin lähes ennalleen :) Seuraavana yönä nukuttiin jo ihan makeasti. Tämän jälkeen sidokset pois ja suihkuun, jälleen kolme pienen pientä reikästä nahassa rusetteineen, ei muuta. Ensimmäisessä olassa reikien jälkiä ei juuri paljoa enää näy viiden viikon jälkeen.
Nyt on toisesta leikkauksesta viisi päivää. Olka nro 2 on paljon helpompi kuin tuo ensimmäinen, jonka kanssa pärjättiin senkin kanssa aivan hyvin. Laittelin tänään murkinat perheelle lähes normaalisti, myös vasenta kättä apuna käytellen ihan hyvin. Eikä oikeakaan ole ollut kovin vihainen jouduttuaan enemmän hommiin. Ainoa mikä on aiheuttanut ongelmia on oikean olan muutamia kertoja tapahtunut "jumi" tai oikeastaan tuntuu että yht´äkkiä melkein irtoaa sijoiltaan. Silloin sattuu. Tätä tapahtui ennen operaatioitakin enkä tiedä onko sen suhteen jotain tehtävissä tai mistä edes johtuu. Onneksi ei tapahdu usein, nyt on leikkauksen jälkeen tehnyt sen kolme kertaa. Mutta mikä ihaninta, jo tässä vaiheessa on lähes kaikki särky ja jomotus häipynyt, kahvia voi kaataa okealla kädellä pöydän yli kivutta. Ja sairaslomaa jäljellä vielä 5 viikkoa, joten ihme on jos ei maaliskuun alussa ala "pallo taas kiinnostamaan". Lääkärin tapaan helmikuun puolivälissä ja varmaan sitten pitää kokeilla noita jo raskaampiakin töitä kuinka lähtee sujumaan nostamiset ja rehujen käsittelyt ynnä muut. Käsien lihaskunto lienee siinä vaiheessa aika kuralla mutta pitää pitää muuta kuntoa yllä sopivalla liikunnalla.
Tässä siis kuulumiset tähän saakka, jos joku tykkäsi lukea. Sairaskertomukset on tylsiä, mutta itseänikin olisi kiinnostanut vertaiskokemus ennen operaatiota. Eli jos kärsit vastaavista oireista kuin minä taannoin niin eipä voi muuta kuin suositella tekemään asialle jotain, ja mahdollisimman pian sillä kortisonit ja lepo eivät auta tähän vaivaan, niillä vaan kiusaa itseään ja pitkittää asian hoitamista.
Kommentoikaa tai kyselkää kernaasti. Oma mielipiteeni on että tässä asiassa auttavat parhaiten
-ajoissa oikealle ortopedille hakeutuminen
-kylmäkääreet ja sopivasti lääkkeitä
-lämpimässä vedessä venyttely sitten kun tikkien poiston jälkeen on lupa olla vedessä enemmän. Rauhallinen kylpylä tai lämmin suihku/amme.
-kuntoutusliikkeiden tekeminen heti ekasta päivästä alkaen
-liikkuminen ja kunnon ylläpito vaikka sauvakävelemällä tms.
-läheisten apu alkuun, mutta älä jää "hoidettavaksi" jos kerran vain toinen käsi on toipilaana.
3 kommenttia:
Hei, juttusi oli tosi kiva lukea ja sillä olisi ollut jännitystä poistava vaikutus ennen leikkausta:). Oik.olkapääni murtui pirstaleiksi n. 8 kk sitten (levytys) ja raju liikerajoitus. Omt-ft:ni suositteli Heliötä Suomen parhaana, mutta hän onkn Euroopassa eniten olkapäitä operoinut! Huima osaaminen ja ihmisenä huippu (ei ylpeä). Rauta+11 ruuvia poistettiin ja tähystyksellä arvet ja ihme taphtui: muutuin invalidista taas toimivaksi ihmiseksi". Diacorin henkilökunta oli huipputyyppejä muutenkin. Olen itse sairaanhoitaja ja nähnyt monenlaista.
Aika moni on löytänyt kirjoitelmani ja on ollut mukava kuulla etten ole ainoa jolla olkapään korjaus on onnistunut.
Tässä on kesä mennyt enkä enää muistakkaan koko asiaa eli huolimatta löydetystä nivelrikostakin, on olkapäät tällä hetkellä suurin piirtein kuin nuorena :-) (olen -64 syntynyt) Ja taatusti paremmat kuin vuosiin, kaikki lonksahtelut yms. ovat myös poissa.
Joten täysin normaalia työelämää kestävät ilman ongelmia tällä hetkellä. Jonkin verran yritän kevennellä tulevaisuudessa töitä, jotta tilanne pysyy hyvänä mahdollisimman pitkään. Työni on kuitenkin aika paljon olkapäitä rasittavaa nostelua ja yläasennossa työskentelyä.
Hei, todella kiva tarina lukea, kun oma tilanne on lähes prikulleen sama Nyt olen siinä vaiheessa, että 1 vko ekasta leikkauksesta, ja vkon kuluttua toisen, vas käden leikkaus odottaa.
Lähetä kommentti